MOPAR
”Luotettavan Wikipedian sanoin” MOPAR tulee:
Mopar is the parts, service and customer care organization within Fiat Chrysler Automobiles. The name is a portmanteau of the words ”MOtor” and ”PARts”.
Mopar sana liitetään nimenomaan amerikkalaisiin autoihin ja autoharrastukseen ja Suomestakin löytyy oma Mopar Ry.
Finnish Mopar Association ry on Chrysler-konsernin valmistamista menopeleistä kiinnostuneiden alan harrastajien yhteinen, koko maan kattava harrastekerho

FHRA ry
FHRA eli Finnish Hot Rod Association ry on voittoa tuottamaton, yleishyödyllinen kerho, jonka omistavat sen jäsenet. FHRA harjoittaa sekä kerho- että liiketoimintaa.

Yksi FHRA:n merkittävimmistä tapahtumista on American Car Show. Ensimmäinen American Car Show järjestettiin Tikkurilan Jäähallissa v. 1978. American Car Show & Tuning Car Show Helsingin Messukeskuksessa on Pohjoismaiden suurimpia erikoisalan näyttelyitä ja yksi Euroopan suurimmista autonäyttelyistä.
FHRA on toiminut jo vuodesta 1972 ja pyrkinyt toimillaan edesauttamaan jenkkiautoharrastusta ja järjestänyt kiihdytysajon kansallista SM-sarjaa sekä EM-sarjan yhtä osakilpailua ansiokkaasti.
FHRA haluaa toimia kaikkien harrasteajoneuvoyhdistysten ja kerhojen kanssa yhteistyössä, kehittäen ja parantaen kaikkien jäsentensä harrastusmahdollisuuksia valtakunnallisesti.
Viimeisimmät kommentit