Tammisaaresta löytyy helmi: autoliike klassikkoautoille

Otimme yhteyttä Robert’s Classicin Chris Nylundiin ja kyselimme, mikä oli saanut avaamaan liikkeen nimenomaa klassikkoautoille.
Taustalla autoliike Ideal Auto
Ideal Auto avattiin vuonna 2012 syksyllä Karjaalle, reilu puoli vuotta sen jälkeen kun Chris oli päässyt armeijasta. Pian kaksi vuotta sitten (syksyllä 2018) yritys muutti isompiin tiloihin Tammisaareen, jolloin myös Robert’s Classics syntyi, intohimosta vanhempia autoja kohtaan.
Näissä vanhoissa autoissa on sielu ihan eri tavalla kuin nykyautoissa, ja näitä joutuu myös itse ajamaan, eivät aja puolestasi.
Harrastuksen kohteena ollut jo pitkään vanhempia BMW autoja, suurimmaksi osaksi 80-luvulta. Sen takia Robert’s Classicsin valkoimasta löytyykin Suomen paras tarjonta BMW erikoismalleja 80- ja 90-luvulta. Oma suosikki taitaa olla BMW E30 korimallin M3.
Vaikka BMW onkin yksi suosikeista, kiinnostaa myös kaikenlaiset muutkin klassikkoautot, sanoisin että melkein jokaisesta automerkistä löytyy joku erikoismalli joka sytyttää.
Löytyyhän teiltä ja markkinoilta mielettömän upeita jenkkiautoja (varsinkin 50-60-luku), sekä muitakin eurooppalaisiam ja ei saa japanilaisiakaan autoja unohtaa, esimerkkinä Datsun 240Z, ajaton upea muotoilu, kertoo Chris.
Yrittäjäperhe Nylundille ovat autot ja veneet aina olleet lähellä sydäntä. Perheen isä Tom Nylund perusti v. 1995 autoliike Special Mobilin, joka tunnetaan premium vaihtoautoista. Tänä päivänä Special Mobilin ratissa on Chrisin vanhempi veli Niklas. Vanhin veli Michael puolestaan perusti vuonna 2016 vaimonsa Ann-Sofien kanssa venealan yritys Nylund’s Boathousen, jonka ydinbisneksenä on myydä premium luokan moottoriveneitä Pohjoismaissa.
Veljesten kesken yhteistyö sujuu hyvin, kaikilla kun on oma erikoisosaamisensa, voi aina kysyä neuvoja ja auttaa toisiaan, sekä kaupaakin tehdä.
Mistä tulee nimi Robert’s Classics?
Minun toinen etunimi on Robert ja se on sinänsä tosi hyvä nimi sillä se toimii yhtä hyvin suomeksi, ruotsiksi, sekä englanniksi, eikä kirjoitusvirheitä synny. Myydään jatkuvasti erikoisia klassikkoautoja ulkomaille saakka, joten englannin kieli onkin erittäin tärkeä, kertoo Chris
Jos siis kesämatkallasi satut liikkumaan Tammisaaren suunnalla eli nykyisessä Raaseporissa, käväiseppä samalla kurkkaamassa, minkälaisia autoja tällaisesta hieman erilaisesta autokaupasta voi löytyä.
Aloituskuvan auto:
Mercedes-Benz 219 -57
Erittäin hyvässä alkuperäiskunnossa säilynyt Mercedes 219 (W105), 2.2 litraisella kutosmoottorilla sekä 4-vaihteisella manuaalilaatikolla. Tervekorinen hyvä yksilö! Ollut saman perheen omistuksessa 60-luvulta alkaen. Museorekisterissä. Katsastettu 6/2020, seuraava katsastus vasta 6/2024. Bensamittari tällä hetkellä rikki, muuten täysin toimiva. Autossa penkinpäälliset jotka ovat olleet paikallaan ilmeisesti miltei uudesta asti, joten voidaan kuvitella että alta paljastuu todella hyväkuntoiset alkuperäisistuimet. Autoon löytyy iso nippu vanhoja dokumentteja, rekisteriotteita ym. Tässä autossa on oikeasti hinta/laatusuhde kohdallan.
Tervetuloa autokaupoille Raaseporiin, meillä on jatkuvasti 20-30 klassikkoa varastossa! www.robertsclassics.com